You're braver than you think

Kaikki varmaan ymmärtänee pitkähkön tauon syyt: oleskelin Jenkeis kolme viikkoa ja heti palattuani koulu alko. Melko pian piti antaa sosiaalisen elämän laskea pakkasen puolelle ja hukuttautua kirjoihin.
Mut Jenkeis oli huippukivaa ja vihdoinkin kirjoitukset on ohi! Pääsin jopa Kanadaan, mikä on ollu pitkään mun unelmana! Kuvia on paljon, ja must ois toisaalt tosi mahtavaa pistää niit tänneki, mut heti kun rupeen kelailee siihen tarvittavia tunteja, palaankin tekee läksyi tai lähen ulos :D Nyt on kuitenkin syysloma, ja aattelin kyl et jos aikaa löytyy ni ehdottomasti pistän tänne pari kuvaa ja kertomuksia :)

Parin kuukauden sisäl ei oo pahemmin tapahtunut mitään, ja sit kuitenkin on tapahtunut niin paljon kaikkea... Must tuntuu et joka kerta opin itestäni jotain uutta. Tai muista. Ja mä jopa tykkään siitä. Tiedätte varmaan sanonnan että joskus pitää lähteä maailmalle ja löytää itsensä. Mut eks kyse oo pikemminkin itsensä kehittämisestä; pistää itsensä likoon, havannoi ja on rohkea, kyseenalaistaa koko ajan näkemäänsä ja tunteitaan. Eikä tää ulotu pelkästään "maailmalle lähtöön", vaan ihan kotipuoleenkin!

Se syvä, mystinen oivallus kun ymmärsi elämästä vähän enemmän. Tuntui siltä et ennen oon sulkenut silmäni asialle, tai kävellyt vaan tylysti pois. Tai, kuten joskus, jättänyt sen kaiken puolitiehen ja ilmaan jäi vaan lisää hämmentäviä kysymyksiä. Mutta sitten kun tapahtuu se elämänkäänne - olkoonkin yhtä pieni kuin pisara meressä - joka saa elämän lopulta kääntymään ylösalaisin, ja ei auta muu kun itse muuttaa näkökulmaansa sen mukana. Ja vihdoinkin, kun se käänne saavuttaa sen pisteen jolloin jäävuoren huippu murtuu ja kaikki lohkareet lähtevät ajelehtimaan rikkinäisinä mereen, pääsee näkemään asian todellisen ytimen.

Eikä sitä sanoin voi kuvailla. Se ei ole sama asia kuin "maanantaista lähtien muutan elämäni suunnan", tai "ensi kerralla teen toisen valinnan". Yhtäkkiä et ajattele enää samalla tavalla, et itsestäsi etkä muista. Horisonttisi laajenee ja asiat saavat tyystin toisenlaiset mittasuhteet. Pääset todella näkemään vähän pintaa syvemmälle, mutta siihen se sitten jää. Ellei sinulla ole tahdonvoimaa ja pitkäjänteisyyttä, raapaiset vain haljennutta pintaa. Ellet asennoidu uuteen muutokseen, jäät vellomaan paikallesi ja elämäsi alkaa tuntua kuin juoksuhiekan läpi kahlaisi. Ellet oikeasti rupea odottamaan itseltäsi vain parasta, ja hyväksyt jokaisen epäonnen, kömmellyksen ja repivät tunteet, vasta silloin saat otettua sen ensimmäisen askeleen. Mutta mihin se ensimmäinen askel vie?

Kun tavoittelee villeimpiäkin unelmia, ei tarvitse nähdä koko reittiä sen toteuttamiseen; seuraava askel riittää. Kaikkein tärkeintä on vain määritellä ne tavoitteet, mitä elämältä oikeasti haluaa, ja uskaltaa ottaa se ensimmäinen askel. Sekä luottaa itseensä. Koska loppujen lopuksi, kukaan ei tule auttamaan sinua kädestä pitäen. Kukaan ei aidosti pysty ymmärtämään kaikkia sydämesi taakkoja ja valintoja, ei vaikka kuinka löytäisit oikeat sanat. Kaikki on kiinni vain itsestäsi.

Oletko valmis jättämään pelkosi?

Arki tuntuu erilaiselta; ihmisiin suhtautuu eri tavalla; itseään alkaa ymmärtämään joka hengenvedolla paremmin. Mielenrauhaa selkeyttää, kun määrittelet mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä ja mitä haluat elämässäsi todella saavuttaa. Ja sitten keskityt niihin.

Tuntuu niin pieneltä sanoa tämä, mutta niinkin yksinkertainen asia kuin läksyjen tekeminen tai projektin aloittaminen ajoissa ilman itsekuria ja turhautumista tuntuu hyvältä. Kun päivän päätteksi menee nukkumaan rankan päivän jälkeen, voi vaan ylpeänä todeta kuinka päivän aikana antoi kaikkensa. Se fiilis on korvaamaton; tuntuu että mikä tahansa on mahdollista jos niin todella haluaa!

Joten :) Kaikenlaiset ajatukset ovat möllertäneet mielessä, mutta eiköhän ne siitä selkene. Ainakin nyt aion keskittyy vaan rakkaisiin asioihin ja ihmisiin! Syysloma on kyllä kultanen juttu ;)

P.S. Kävin Stadissa viikkonen sitten ja mentii Markin kans kuvailee Aurinkolahteen. Oli niin kivaa! Inspiroidun aina kun oon Maran seuras, en kyl taida tietää mitää parempaa ku olla läheisten ihmisten kanssa ja keskustella elämäst, tulevaisuudest ja ideoist!
Ja pääsin kuvailemaan pitkästä aikaa. Pakko sanoo, kameraa oli ikävä. Ja Mark oli kerrassaan loistava malli ;)