Project Ameica, Part III, Watkins Glen

Seneca Lake

Saavuimme Watkins Gleniin myöhään illalla. Etsimme hotellin, ja päätimme lähteä pienelle iltakävelylle tutkimaan vähän ympäröiviä katuja ja montuja. Senecan järvi oli tyyni, ja vieno tuulenvire puhalteli kasvistoa ja paidan helmaa.

Watkins Glen on kuuluisa sen Formula 1 -radastaan: Watkins Glen International. Lukuisia laattoja löytyi maahan upotettuna kun käveli pitkin kaupunkia. Kuvassa yläpuolella on Dave Garrowayn, yhden kuuluisan tv-juontajan voiton kunniaksi kaiverrettu laatta. Hän ajeli kilpaa vapaa-ajalla Jaguarillaan. Aika veikeen näköinen tuo vintageauto Jaguar SS100 muuten!

Seuraavana päivänä menimme Watkins Glen State Park -luonnonpuistoon. Yleisölle puisto avattiin jo vuonna 1863, ja siitä lähtien se on ollut suosittu matkailukohde eritoten amerikkailaisille. Puiston keskeisin kohta on 120 metriä syvä kapea sola, jonka läpi virtaa Glen Creek -joki. Joki sai alkunsa kun jääkauden aikana jäätikkö syvensi Senecan laaksoa. Suuresta kaltevuudesta johtuen syntyi paljon koskia sekä pieniä vesiputouksia.

Maaperä on devoninkaudelta peräisin kerrostunutta saviliusketta, jonka seassa on hieman kovempaa hiekkakiveä ja kalkkikiveä. Kerrostumia oli jännä nähdä, hieman erilasita matskua kuin mitä Suomessa pääsee näkemään. Pientä kasvustoa oli kiva päästä räpsimään macrolinsseillä, tosin hyönteiset vipelsi aivan liian nopeasti jotta niistä olisi saanut terävän kuvan.

Sateenkaarisilta, tunnetuin Waktins Glenissä.

Romanttisia nimiä.

Puistossa oli kerrassaan ihana kävellä! Harmitti ettei minulla ollut mukana laajakuvaobjektiivejä, olisin saanut hieman mielenkiintoisempia kuvia. Toisaalta jopa kännylläkin sai kivoja kuvia. Hyvä kun enää erottaa mitkä kuvat on otettu mlläkin!

Graduation Prince

Hmm, viime kerrasta on vähän aikaa. Varsinkin kun matskuu riittää, mutta tämä neiti on tehnyt kaikkea muuta kun istunut kotona ja ollut koneella. Toki niitä laiskoja päiviäkin on, mutta nekin on tullut vietettyy rannalla tai kaverin luona pelaten konsoleita, tai mitä nyt sää salliikaan.

Leo ei ole vielä saanut ylppärikuviaan, joten käväsimme kuvaamassa Sannaisten kartanon alueilla.

 
Myöhään illalla (siis aamutunneilla) kun hieman väsyttää ja sama soittolista on soinut enemmän kuin laki sallii, rupee sitä tylsyyttään muokkaamaan kuvia aivan toiselle tasolle. Leostahan tuli oikein viehättävä vastavalmistunut piru :)

Sateisina päivinä sitä tosiaan oli frendien kanssa ja pelailtiin niin uusia valloituksia että vanhempia klassikoita. Joskus uppouduin kirjaan. Mutta siitäkin tuntuu olevan ikuisuus. Katsotaan sitä sitten kun rupee seuraavan kerran satamaan.

Project America, Part II, Brighton Beach

Päivät kului. Välillä satoi ja istuin kotona opiskelemassa englantia lähestyviin (silloisiin, thank god) kirjoituksiin, mutta kun sade väistyi niin lähdettiin Brighton Beachille. Mummilla oli hammaslääkäriaika, joten minä ja ukki viihdyttiin rannalla aina auringonlaskuun asti.

Päätin lähteä kävelylle kameran kanssa. Tuntui niin hauskalta kun sai mennä pitkin meren rantaviivaa kamera olalla, katsella näkymiä ja kuunnella ihmisten hälinää ja naurua. Jotkut hymyilivät ja jotkut jäivät juttelemaan. Jossain vaiheessa näin vedessä pienen leikkivän tytön, joka sitten kiinnostui olla kuvattana ja antoikin ottaa pari hassua ja ikimuistoista kuvaa. Tytön nimi oli Nayeli, ja niin valloittava oli!


Tässä Nayeli tanssahtelee sievästi pois vanhempiensa kanssa, jotka olivat myös viettämässä lomaa Amerikan rannoilla.


Minun mielestäni niin ihanan hellyyttävä kuva :)


Biitsitunnelma ei ole aio ilman flipfloppeja, pyyhkeitä, kasseja ja aurinkorasvatuubeja, jotka ovat vielä kaiken kukkuraksi täynnä hiekkaa.



Hiekkaan kirjoitetut viestit ovat vain parhaita ;)


by iPhone

 

Kuvista voi huomata (varsinkin niistä missä näkyy tuo kaukainen ufotorni) kuinka taivas muuttaa nätisti väriään. Sinisestä kauniin purppuraksi.
Oli ihanaa katsella kuinka auinko laski Brooklynin rakennusten taa... Pystyin vain kuvittelemaan miltä se näyttäisi Manhattanilla. En tosin tällä reissulla onnistunut ikuistamaan sitä, mutta ehkä ensi kerralla sitten :)


Sinä yönä oli täysikuu. Aikasemmin illalla olimme syöneet blinejä tuoreilla mansikoilla ja mummin tekemällä kermavaahdolla, ai että oli herkkua <3 Lisäksi olimme ehtineet suunnitella hieman matkaamme Kanadaan :)
Makasin sängyllä ja annoin kuun hieman viivyttää nukkumaanmenoaikaani. Kaikenlaiset ajatukset pyörivät päässä, mutta oli vaihteen vuoksi kiva kun niitä sai pyöritellä niin kaukana todellisuudesta.

Green Eyed, Red Shoed

About vuos sitten olin kuvailees Maraa Aurinkolahdessa, ja olin tyrmistynyt kuinka helposti ja luonnollisesti kuvat onnistuivat toistensa jälkeen. No, saanen esitellä hänen nuoremman veljen, Oscarin!


Lähin Stadin suuntaa lähes suoraan Haminasta tultuani, missä vietin pari ultrarentoo ja ihanaa päivää. Tullessani Simanovskiyn luokse katsoin ikkunasta ulos, nykäsin Osee hihasta ja sanoin et nyt kyllä mennää kuvaamaa! Poika parka oli viel ihan unentokkuras mut hetkessähän se pisti jo hienot kuteet päälle ja tukka hienona me lähdettiin ulos!


Suuntana oli myös Aurinkolahti mutta mielessä oli ihan toiset maisemat. Sää oli järin mielenkiintoinen: oli ihmeen pilvistä mutta paistoi ja sitten välillä satoi. Ongelmana olikin liian valkoinen taivas. Ei vaineskaa, upee ja kaunis sää oli! (tosin hyvä nyt mennä sanoo, koko kesä ollut samanlainen... Suomen kesäs taitaa olla kaikki neljä vuodenaikaa yhes)


Damn mitkä Niket!

Damn Osee oli niin ihana kuvata... Mitkä piirteet ja pituus ja tyyli! God bless Simanovskiy's gene! Aina mukava kuvata näitä veljeksiä! Ja samalla tulee kivasti nähtyy paikkoja ja juteltua!


Sitten ku oltiin saatu kuvailtuu ni mentii kotiin, syötii ja jäätiin lagittaa sohville. Taidettii kattoo kuvat läpi ja pelattiin lopuks Codia; aivan mahtava päivä siis! Muy perfecto! Marakin ilmesty nälkäsenä kotiin töiden ja reenien jälkeen, joten taas meillä oli kunnon vanhat vitsit lennos!

Läheiset ystävät ovat ne kesän todelliset auringot <3



Project America, Part I, NYC

Joku saattaa muistanee kuinka vuosi sitten kirjoittelin blogipostausta ja lopussa mainitsin lähteväni New Yorkiin. Reissu meni ja tuli, vietin Jenkeis kolme viikkoo mut kuvat ei sit koskaan tullutkaan tänne. Vuosipäivän kunniaks (ihan vaa kauniimpi nimitys sille että on ollu uskomattoman laiska)  aattelin niitä tänne pistellä. Kuvia on paljon, siks postaukset tulee osissa ja niiden väliin sitten mahtuu ihan muitakin kuvia ja seikkailuja.

Muistan istuneeni lentokentän kahvilassa läppäri auki ja matkallelähtöä fiilistellen, taisin jopa juoda kaakaonkin. Isä heitti kentälle parisen tuntia ennen kun koneeseen otettiin matkustajia, ja kuitenkin aika lensi kuin pääskynen konsanaan. Lentokenttä oli lähes autio, mitä nyt muutama hassu turisti tai businessman, ja se vaan loi enemmän tunnelmaa. Ulkona oli pilvistä ja tihutti.

Lentokentällä tunsin olevani elossa, ja kuin toisessa kodissa. Koko kesä oli muutenkin ollut siirtymistä paikan A kautta paikkaan B ja sitten paikkaan C; Lumen mökillä ja Haminassa tuli käytyä, Stadissa ja Pietarissa... Tuntui luonnolliselta vain pakata matkalaukku taas, mutta tällä kertaa suuntana oli eri mantere ja toinen maailma.
Ihmeellistä miten uudella tavalla omaan elämäänsä suhtautuu juuri kun on aikeissa lähteä pois vähän pidemmäks aikaa.

Nycin kaduille astuessani olo oli kuin saunassa! Varjossa oli +36 astetta, ja auringossa varmasti se +50, tai ainakin siltä tuntui. Ihan kuin luutkin olisivat hikoilleet myös.
Mummi tuli vastaan, ja heti ensimmäiseksi suunnattiin King's Plazaan katselemaan mulle vähän kesävaatteita. Pari ekaa päivää olivat muutenkin täynnä toimintaa ja maratonspurtteja. Ja aurinkoa. Päiviin mahtuivat ihanat rannat (Brigton Beach parempi kuin Manhattan Beach, jos joku sattumoisin nyt ikinä päättää eksyä sinne), tavalliset kauppareissut ja itse Manhattan.


Pääovien yläpuolella komeili Henry Clay Frickin (1849-1919) nimikirjaimet.

Kolmas päivä alkoi rannalta, niin kuin lähes aina. Oli mukavaa tepastella pitkin rantalinjaa, tuntea valkoisen hiekan antavan pehmeästi periksi jalkojen alla ja veden roiskivan kevyesti vastoin nilkkoja. Taivas oli tuolloin pimeä, samoin vesi... Hetken näytti siltä että hiekanjyvät olivatkin hopeisia.
Rennon aamun jälkeen suunnaksi otettiin museo, The Frick Collection. Kävin siellä talvella muutama vuosi takaperin, ja se oli jäänyt mieleen. Pieni museo, mutta ehdottomasti lempparini kaikista mitä olen tähän asti nähnyt! Sunnuntaina siellä sattui olemaan Donation Day, joten voit maksaa niin paljon kuin haluat (vaikka 1 dollarin) ja kaikki päivän tuotot menevät hyväntekeväisyyskohteeseen (jonka valitettavasti en muista).

The Frick Collectionista löytyvät mm. Rembrandtin, Goyan, Bellinin ja lempparini, Whistrelin teoksia. Ehkä hienointa kuitenkin on juuri kartanorakennuksen tunnelma; niin seesteinen ja rauhallinen. Kylmä marmori, tumma ja pehmeä puu sekä kaikki ne pienet yksityiskohdat luovat hurmaavan, mutta kuitenkin kutsuvan ilmapiirin. Kartanorakennuksen sisältä löytyy pieni suihkulähde, jonka pulppuava ääni kutsuu istumaan maromipenkeille ja rauhoittumaan, piirtämään tai mietiskelemään.


 

Garden Court.

Sisällä ei saanut ottaa kuvia, mutta välillä näkyi muutamia jotka rohkenivat kuitenkin

ottaa kännyn esille ja kuvata tämän näkymän. Minä mukaan lukien.

Rakennusta ympäröivän aidan kaunis yksityiskohta.

Menimme museoon Park Avenuen kautta. Siinäpä vasta paikka asua!


Fifthiä pitkin kävellessä, keskellä taksien keltasta merta onnistuu välillä bongaamaan näitä vanhoja klassikkoautoja :)


Vaatekaupat kylläkin aika must New Yorkissa. Jopa sellaset joissa yksi vaate maksaa yhtä paljon kuin pieni auto.


To be continued...