Toisena päivänä suunnattiin Pavlovskin palatsiin oppaan kanssa, joka oli kyllä aika tiukkis ja tempperamenttinen, mutta hän tiesi hyvin paljon tästä kauniista palatsista. Sisään astuessani olin haltioissani, minkälaisen tarinan ja historian paikka omistikaan!
Meiän talon sisäpihalla asuu muutama kissanen, joita me sitten aina välillä ruokitaan. Tällainen reaktio tulee kun Chili kävelee ohi.
Kolmantena päivänä oli ajatuksena lähteä Pietarhovin palatsiin, mutta päätimme matkalla ensin käydä Oranienbaumissa. Henkeäsalpaavan kaunis puisto, kävimme kaikissa mahdollisissa museoissa ja palatseissa, missä vain ehdimme. Täten emme kylläkään enää ehtineet Pietarhovin palatsiin, mutta ehkä ensi kerralla.
Yllä oleva kuva on Kiinalaisen palatsin, minun lempipalatsini, etupihasta. Olin tyrmääntynyt sen kauneudesta ja menneisyydestä. Iso lampi valkoisine muotopatsaine oli ylväs näky. Juuri kun olin saamaisillani upean kuvan palatsista ja lammesta, kamerasta loppui akku!
Viimeisenä päivänä aamulla menin ukin kanssa kävelylle, sillä aikaa kun isä meni työasioille ja muut Talvipalatsiin.
Yllä ja alla olevat kuvat ovat rakennuksista, jotka arkkitehti isoisovaarini suunnitteli ja rakensi monta vuotta sitten. Ensimmäinen oli vanhempi, ja restaurointi olisi paikallaan. Astuessaan sisään porteista, avautui näkymä villiintyneestä sisäpihasta.
Toinen talo jonka näimme oli jo kokonaan restauroitu. Pistaasin värinen, hyvin iso talo oli hieman erilainen kuin ensimmäinen, mutta joitakin yhtäläisyyksiä löysin. Minusta oli kivaa olla kävelyllä ukin kanssa ja kuunnella hänen juttujaan ja menneisyyttään. Kävelimme alueen ohi, missä isäni varttui, joimme myös juomat pienessä kahvilassa ja nautimme viileämmästä säästä kuin yleensä oli ollut.
Ukin kanssa kävelyn jälkeen menimme Arinan kanssa vielä pikaiselle kävelylle, ennen kuin taksi haki meidät tuttavaperheen luokse. En ollut nähnyt niitä hyvin pitkään aikaan, viimeksi kai vuosi sitten, kun vietimme viimeisen kerran Suvikunnassa.
Kun tultiin, pöytä oli katettu venäläisin herkuin ja laseihin kaadettiin kotiviiniä. Yhdessäolo oli rentoa ja mukavaa, kotoisaa. Minä lähdin vielä ikäiseni pojan, Eliseyn, kanssa kävelylle heidän kultaisennoutajansa kanssa. Oli viileä ilta, aurinko oli jo lähtöruudussa laskuun ja seura mitä mahtavin. Pitkästä aikaa tuntui siltä että olin löytänyt kadoksissa olleen ystävän.
Vaikka näin ja koin matkan aikana paljon, jäin eniten ikävöimään viimeistä iltaa. En vielä tiedä, milloin pääsen seuraavan kerran Pietariin, mutta ystäväperheen näen viimeistään elokuussa, kun menemme yhdessä kalareissuun. En malta odottaa seuraavaa kertaa, enkä sitä, milloin taas pääsen näkemään Pietarin.
No comments:
Post a Comment